Kuluneella viikolla on sitten urakalla asioitu eläinlääkärissä. Maanantaina aamusta kävi Zola antamassa pari putkea verta ja katsottiin vähän kaikenlaisia arvoja ja etenkin munuais- ja maksa-arvoja. Tuloksia kuultiin tiistaina, jotka kuulostivat erittäinkin hyviltä. Syksyllä pahan munuaisten vajaatoiminta diagnoosin saaneena arvot näyttivät yli kolmin kertaista viitearvoihin nähden. Nyt neljä kuukautta myöhemmin tulokset olivat kuin millä tahansa terveellä koiralla, kaikki arvot olivat parantuneen vähintäänkin huimasti! Lääkärikin sanoi, että kuinka hämmästyttävää, ettei voinut kuvitellakaan noin nopeaa paranemista (tai paranemista ollenkaan, kun huomioi ne syksylliset tulokset) että ei ole kyllä mitään hätää tällä hetkellä. :)

Maanantaina jatkettiin vielä Zolan ja Voten kanssa aamupäivästä matkaa Ouluun. Akuutissa Wickströmin Kaisa kurkki molempien koirien silmiin sekä lisäksi tutki Voden polvet. Zolalla oli pannus-kontrolli, hyvältä näyttivät Zorpasen simmut. Noin vuoden päästä uusi kontrolli, jos ei ennen sitä mitään ilmaannu, toivotaan ettei. Voteliuksen silmiin ja polviin tehtiin virallinen tarkki, tuloksin silmät puhtaat ja polvet 0/0. :)

Tiistaipäivä selvittiinkin ilman eläinlääkärireissuja, mutta heti keskiviikkoiltana se muuttui. Töistä palatessa oli vastassa takajalaton koira. Rita ei päässyt takajaloilleen ollenkaan ilman apuja, ja senkin jälkeen oli takaosaan varaaminen niin ja näin, lanne köyryssä ja askeleet olivat lyhyitä. Ulkona käytiin hihnassa, kaulaliina tukemassa mahan alla, sisälle ja ulos nostettiin. Ensimmäinen asia mikä tajuntaani iski oli, että no niin sama homma kuin tasan vuosi sitten Onnilla. Sillä on mennyt selkä. Ei muuta kuin soittoa luottolääkärillemme. Puolen tunnin päästä kipulääkkeitä hakemaan. Heti tunnin päästä koira oli jo parempana. Hyvillä mielin, tai niin hyvillä mielin kuin tuossa tilanteessa pystyi, nukkumaan. Jossain vaiheessa oltiin kasvattajan kanssa puhelimessa ja käytiin läpi oireita ja kaikki mahdollinen. Loppu viimein tultiin tulokseen ettei kyse ole selästä, täytyy olla jokin sisäelin juttu. Ei selkäoireinen noin nopeasti tuohon kuntoon parane kuin Rita parani. Yö meni hyvin. Koitti torstaiaamu, soitin lääkärillemme että monelta voin Ritan virtsanäytteen kiikuttaa paikalle. Kolmen vartin päästä ja asia selvä. Aamupissalle siis purkin kanssa. Keltaisesta nesteestä purkki puolillaan sovittuun aikaan sovittuun paikkaan. Siinä vielä loppuillan ja yön kuulumisia vaihdettiin ja sovittiin seuraavasta aamusta jolloin saadaan kuulla tulokset. Pääsin kotia ja puolentoista tunnin päästä uudelleen soittoa lääkäriin ja vastaajaan viestiä, etttä ei nyt ole ihan kaikki ok. Koiran maha on ihan turvonnut ja pingoittunut, pieree ja haisee, on alakuloinen, oikein mikään tarjottavakaan ei kelpaa, on kipeän oloinen. Pakko tulla vielä näyttämään koiraa. Tässä vaiheessa kello alkoi jo näyttämään niin paljoa, että työtkin kutsuu. Ei muuta kuin koira mukaan ja tavarat autoon. Oisinko tunteroisen ehtinyt olla töissä, kun elli soitti. Sovittiin että myymälän sulkemisen jälkeen klinikalle, ellei aikasemmin tule mitään äkillistä. Niinpä kuuden jälkeen lähdimme kurvailemaan kohti klinikkaa. Siellä koiraa tutkittiin pöydällä ja lattialla, liikuteltiin ees ja taas, kopeloitiin ja venyteltiin. Rita oli päivän aikana alkanut ontumaan ihmellisesti vuoroin mitäkin jalkaa, ei siis ollut täysin selvää mikä paikka jumittaa ja mikä jalka ontuu. Niin ja koirahan oli kuitenkin toipunut jo siihen pisteeseen, että jalat kantoi ja ylöskin päästiin ilman apuja. Klinikalla mitattiin kuume ja lämpöähän sillä oli. Tyhjennettiin anaalirauhaset ja otatin pari putkea verta, halusin laajan veren kuvan. Kopeloitaessa ja venytellessä koira ei inahtanutkaan, mitään kohtaa elimistössään ei aristanut. Villejä veikkauksia vaan nakkelin ontumiselle. Kipulääkepiikkiä pistettiin, olihan se selvästi kuitenkin kipeä ja ab-kuurin sai, kun kuumetta mittari näytti. Ei muuta kuin kotia odotteleen taas seuraavaa päivää ja virtsa- ja verikoetuloksia. Perjantaiaamuna kuulinkin, että pissanäytteessä selvä bakteerikasvu eli kustulehdus. Kaikki veriarvot ok, hieno homma. :)

Perjantaina töihin mennessä Rita mukanani, sanoi työkaverikin, että sieltähän tullaan aivan eri meiningillä kuin mitä illalla lähdettiin. Niinpä, ei ollut eilisestä kipiästä koirasta tietoakaan. Torstain jälkeen ei ole koira sen koommin ontunut kuin ollut kipiäkään. Nyt saattaa moni ihmetellä, että kuinka ei ole muka aiemmin kustulehduksen oireita huomannut. No kun ei tuo koira ole oireillut oikein mitenkään. Meillä ei olla aikasemmin em. tulehduksia liiemmin sairasteltu, joskus vuosia sitten on ollut yksi. Oireina silloin oli melkein jatkuva pikku pissojen tekemisen tarve, nyt ei mitään aiempaa varoitusta ennen noin kipeäksi menemistä. Nyt on onneksi lääkkeet ja koira jälleen oma terve itsensä. Kyllähän se säikäytti pahemman kerran. Itku oli kurkussa jo useammin kuin kerran ja ajatus tuon koiran jo pois menemisestä, mutta se ajatus tuntui kuitenkin jotenkin niin kaukaiselta. Työkaveri se sanoikin, että mä lellin sitä ihan kuin kuolevaa koiraa, kun Rita shoppaili ;) torstain ja perjantain aikana itselleen uuden Hurtta-talvimanttelin, villapaidan, uuden nahkahihnan (pinkin), uuden keraamisen pienen sievän niin nätin juomakupin (vaaleanpunaruskean), Ritalle pinkkiä, vaaleanpunaista ja ois se varmasti halunnut itelle sellasen vaaleanpunaisen ”uniapinan”vrt. vähän kuin vauvan unilelu, (lähde). Ehkä se saa sen apinansa sitten huomenna. ;) Liki kymmenen vuotta on aika pitkä taival yhteistä elämää, niihin aikoihin mahtuu yhteisiä kokemuksia laaja skaala kaikenlaista. Rita, koira joka on ollut aika monessa elämänvaiheessa mukana. Koira jonka ei alunperin pitänyt edes tulla mulle ollenkaan, mutta elämä päätti toisin. Se on semmonen mamman rakas räkyttäjä, lellarimuori, nuorekas sellainen. ;) 

Uuden vuoden kunniaksi uusittua ulkoasua ja samalla hienoista pienoista säätöä vähän sinne ja tänne mm. linkkilistaan. Meinannut jäädä blogipäivitykset vähän unholaan ja muiden touhujen varjoon. Mutta joskohan tämä tästä jälleen kevättä myöten aktivoituisi.

Vuosikin se on tosiaan vaihtunut sitten viime päivitysten, tai pikemminkin ilmoitusten.

Mitä sitä sitten kaikkea vuonna 2011 tapahtui?

Vuosi alkoi varsin synkissä merkeissä, kun vanhempieni luona asustavalla Onnilla petti yhden yön aikana takaosa täysin. Mäyräkoirahalvaukseksikin sitä voinee kutsua. Nyt tasan vuoden myöhemmin koira on toipunut lähes täysin, jopa niin täysin, että näyttelykehät on meillä mielessä. :)

Voitto korkkasi vuosi sitten tammikuussa Kajaanin KV-näyttelyssä viralliset luokat. Voitto olikin kaikista eniten koirista esillä viime vuonna. Näyttelykäyntejä kertyi kaikkiaan 10, ilmoitettuja näyttelyitä oli kuitenkin vähän reilut 10, mutta kahdeksassa kotimaan näyttelyssä käytiin ja heinäkuussa Voitto matkasi kasvattajansa mukana Pariisiin, Maailmanvoittaja- ja Ranskan Voittajanäyttelyihin. Sieltä kotiintuomisina oli sekä Maailman juniorivoittaja- että Ranskan juniorivoittaja 2011 tittelit. :) Ehti se hienosti kotimaan 3 Sertiä sekä yhden varasellaisen kerätä. Muutapa Voden kanssa ei harrasteltukaan, näyttelykehien kiertämisiin keskittyi lähinnä meidän harrastukset.

Unto kävi kolmessa näyttelyssä. Joista hienoimpina Corgien erikoisnäyttely Lohjalla lokakuussa, tuloksena Val Eri3 Sa Pu3 - 60 uroksen joukosta!  Niin ja Unton ja Femman lapset syntyivät helmikuussa! Kivan näköisiä pikku cardien alkuja syntyi yhden uroksen ja viiden nartun verran. :) 

Rita kävi yhdessä näyttelyssä, Kajaanissa 8.1.2011 ollen Pn4 ja Vsp-veteraani. Myös Rinja kävi yhdessä näyttelyssä - samaisessa Kajaanin näyttelyssä, saaden ensimmäisen Eri-nauhansa. Jos sitä tänä vuonna ryhdistäytyisi ja kuskaisi noita tyttösiäkin useammin kehään.

Kesäkuussa Juhannuksen tietämillä meidän lauma kasvoi yhdellä uudella nelijalkaisella, kun meille lensi Helsingistä maine coon kolli Sai, virallisemmin Satyricoons Filemon. 

Syksyllä saimmekin taas vuorostaan huonoja uutisia eläinlääkäriltä, kun Zolan äkillinen pitkittynyt ripuli sai diagnoosin - paha munuaisten vajaatoiminta. Tällä hetkellä koira on lääkeruualla ja kontrolliverikokeet kohta. Oma iloinen pirteä itsensä se on ollut koko ajan. Zolalle sitä sattuu ja tapahtuu, marraskuussa sen pää oli aika hurjan näköinen juostuaan naapurin kissan perässä liukkaalla päin aitaa. Oikea puoli koiran naamasta turposi niin, että sivuprofiililta olisi mennyt bullterrierin päästä. Lääkekuuri tepsi ja auttoi, kuume ja turvotus lähtivät laskuun. Kokonaisuudessaan kesti n. 3 viikkoa, että pään, kuonon ja silmäkulman turvotus oli poissa ja muistona tuosta kaikesta vain pienoin arpi ja karvaton kohta silmäkulmassa. Vajaan viikon päästä meillä onkin jälleen pannuskontrolli Oulussa.

Jokohan tuossa tuli tärkeimmät tiivisteltyä vuodelta 2011.

Tänä vuonna me jätettiin suosiolla Kajaani väliin, kun tuntu tuo loppuvuosikin niin laiskanpulskeasti menevän näyttelyiden suhteen, koiria kyllä tuli ilmoitettua näyttelyihin, mutta niin ne vaan jäi tärkeimpien asioiden varjoon ;)

Kajaanissa oli esillä kuitenkin Unton tytär Helka, Big-Wood´s No Doubt, hienosti PN2 Vara-Sert ja ROP-Juniori!! Hienoa ja Onnea Päivi ja Helka!! :) Niin ja Helkan sisko ja näin ollen myöskin Unton tytär hänkin, Mint, Big-Wood´s North Troll Girl, kipaisi joulukuussa Messarissa Voittaja näyttelyssä pokaamassa itselleen Suomen Juniori Voittaja -tittelin sekä osallistumisoikeuden Cruftsin näyttelyyn maaliskuussa, jonne myös kuulemma osallistuu. :)

kuva JoFli

Mint myös lähti kotimatkalle, rodun kotimaahan heti Messarin jälkeen. Siellä Mint osallistui heti menonsa jälkeen ensimmäiseen sekä tällä hetkellä ainoaan näyttelyynsä ja sai osallistumisoikeuden myöskin sieltä em. näyttelyyn. Hieno tyttö, maailmanvalloittaja! ♥

Olikohan tässä nyt yhdelle iltaa riittämiin.

Me kiitämme kaikkia ystäviä ja tuttavia, erityiskiitoksin koirieni kasvattajia -ilman teitä moni asia olisi jäänyt toteuttamatta - kuluneesta vuodesta ja toivotamme vielä hyvää alkanutta vuotta kaikille! 

 Meidän sivut ja jengi heittäytyy loppuvuodeksi tauolle! Ensi vuonna jatketaan =)

 Niin se on marraskuukin jo puolessa ja tätä vuotta jäljellä enää muutama hassu viikko! :O

Ja eiköhän me olla koirien kanssa tehty nyt kaikki enemmän tai vähemmän ilmoittelemisen aihetta antava tälle vuotta. Luulen, että tämä loppu vuosi vierähtää enemmän ei-koiramaisissa-touhuissa.

Viime kuussa oli koiria ilmoitettu kolmeen näyttelyyn, joista vaan yksi toteutui yhden koiran osalta. Jos rehellisiä ollaan, niin elämässä sattu vaan olemaan pari muuta tärkeämpää asiaa kuin sen hetkiset koiranäyttelyt.

Jossulle suuri Kiitos Unton kuskaamisesta corgien erikoisnäyttelyyn Lohjalle ja siellä koiran huolehtimisesta, sekä erittäin iso Kiitos myös Tiialle, joka siellä Unton kanssa juoksi kehässä hiki otsalla. =D Hienosti te veditte! Unto oli 60 uroksen joukossa loppuviimeinen PU3 !!! 

Tähän hienoon näyttelytulokseen onkin sitten hyvä päättää tämä vuosi. Kiitos kaikille kuluneesta vuodesta! Ensi vuonna sitten taas uusi vuosi ja uudet kujeet.