Vielä kun tämä hyvin käyttäytyvä koira edustaa saksanpaimenkoiraa, niin ai että mä oon leuhkana, ja vielä myönnänkin sen. ;)

Keskiviikkona jälleen kerran taas käännettiin auton keula kohti Oulua ja Akuuttia. Tällä kertaa silmäsyynin kohteena oli hukkalapsi Zola. Silmätuloksessa ei ole ollenkaan hurraamista, ei sinne päinkään. Diagnoosiksi napsahti, ah tämä niin tyypillinen silmäsairaus sakemanneilla kuin Pannus ja Plasmoma, molemmat siis todettiin. Silmätipoilla nyt sitten mennään loppuelämä. Se niistä virallisista kisoista ja mittelöistä sitten, heipat saa sannoo. Meidän kevät-talven merenjääriennotkin on ehkä riehuttu ja nautittu. Ellen sitten kuitenkin ala innostua aurinkolasiasiasta... Ans kattoo nyt.

Se asia mistä olen niin ylpeä ja iloinen on, kuinka tuo eläin osasi käyttäytyä! Ei minkäänlaista ihme levottomuutta ja aikomusta riehua, ulista, vinkua, reuhkasta ja laahkasta, niin kuin turhan moni nykypäivän sakemanni.. Zorpanen asteli klinikalle sisään, ja katteli että jahas mihkä sitä tultiin. Odotellessa istui viereen, ja seurasi nätisti vaan mitä tapahtuu. Kaisakin kehui kuinka on hyvin käyttäytyvä koira. Kysyi aiotaanko käyttää jalostukseen, juu no ei – on streriloitu. Hänen sanoja lainatakseni: ”tämmöisiä niiden pitääkin olla.” (ja pilkkua viilatakseni kyse oli luonteesta ;).

Se päivä vierähti siis sitten Oulussa. Akuutti -keikan jälkeen suunnattiin shoppaileen, ja kyllähän sitä jouluhärpäkettä ja koirille askarreltavaa ja herkkuja ostoskoriin kertyi. Kotia ei tarvinu ajella tyhjällä autolla. :D

Kiitos jälleen Jossulle avusta ja seurana olosta.