No niin, josko nyt liikenis aikaa päivityksille.

Sunnuntaina 14.2. oli ryhmänäyttely Tampereella, joka oli ulkomuototuomari koulutuksen koulutusnäyttely. Meidän porukasta mukana oli Unto, Onni ja Rinja. Cardeja oli paikalle ilmottu 39, tuomarina Kim Vigsö Nielsen Tanskasta. Sekä liuta, toistakymmentä, muutakin tuomaria. Erittäin hyvää harjoittelua nuorille ja kokemattomille koirille, kun pöydän ympärillä ja kopeloimassa hääri muutama lisäkäsipari.

Kehä oli aika paljonkin myöhässä. Arvioitu aikataulu cardeille oli 11.30, 12.30 tsiigattiin tiukua ja odoteltiin odoteltiin ja odoteltiin, loppuviimein kello näytti 13.30 kun kehä alkoi, ja kehä kestikin ryhmäkilpailujen alkuun.

Unto odottelee omaa kehävuoroa

Untolle valioluokan voitto ja loppuviimein PU3, Unto esiintyi myös BW-kasvattajaluokassa, Onni korkkasi veteraanikehät hienosti luokkavoitolla ja ErittäinHyvällä arvostelulla, Rinjalle nuorten luokassa H, kun tuo pikkutyttö saisi kehittyä – nii-in, niinpä. :D Hienot arvostelut jokainen sai, ei voi olla kuin tyytyväinen. Unto kävi ko. tuomarin luona jo kolmatta kertaa, mukaan se lähti lähinnä vain ”kun nyt kerta sinne lähtään, niin sama ottaa mukaan”. Kirjallisen arvostelun lisänä Kim vielä sanoi, että kuinka tykkää tuon koiran esiintymisestä, siinä on koira joka tuo itse itsensä esille, esiintyy ja liikkuu hyvin. :) Lisäksi pää, ilme, ryhti ja yleiskuva sai kehuja. Moitteita tuli tällä hetkellä ei_parhaimmillaan olleesta turkista. Se kuitenkin Untosta, oma varsinainen halu lähtä nyt tuonne asti ryhmänäyttelyyn oli, kun halusin Onnille ja Rinjalle nimenomaan tämän tuomarin arvostelut. Kim on tuomari, josta tykkään ja jota todella arvostan. Rokottaa asioista joista pitääkin. Onnista kuultiin ihastuttavaa kommenttia jota sävytti harmistus; ”oi miksi, miksi sinulla pitää olla tuollainen häntä” ;) Hännästä viis, kun halusimme koirasta muuten arvostelun, ja sen saimme. :) Ja Rinja, kun on kehittymätön niin on, eikä se tullut yllätyksenä - ei todellakaan. :D Rinjan esiintymiseen ja käyttäytymiseen olen tosi otettu. Pöytä meni tosi hienosti, samoten esiintyminen kehässä muutenkin. Malttia on tullut ja paljon. Sekä itse näyttelypaikalla tuo kersa osasi olla ja käyttäytyä mainiosti. Saapa nähhä meijän seuraavat esiintymiset, missä mitä milloin.

Kotimatkalle päästiin lähtemään melko lailla tasan klo.17 kun oltiin saatu pakattua auto ääriään myöten täyteen kamoista, ja sumusukellus-kotimatka saattoi alkaa. Kotona 00.20 ja vähän reilu 21 tuntia valvomista takana, JA 5 tunnin päästä töihin herätys – hyvin jakso.. :)

Pitkän ja kylmän päivän ehkä ;) kruunasi Big-Wood´s kasvattajaryhmän valitseminen koko näyttelyn kauneimmaksi ryhmäksi, jonka teki Päivi Eerola. ONNEA!

Päivihän teki 2006 vuonna juuri ja juuri vuoden ikäisestä Untosta ryhmävoittajan Torniossa, nyt kun tuon BIS-kasv. kehän jälkeen hän näki Unton siinä kehän laidalla ja hoksi koiran osana muodostamassa tuota kasvattajaryhmää kuului hänen suusta, ”hienoa, aivan mahtavaa” :)

Päivä oli pitkä ja kylmä, mutta tunnelma sitäkin lämpimämpi! =)
Kiitos Teille kaikille kehänlaita seurasta, matkaseuralle special-kiitosta mukavasta ja hervottomasta matkasta ja päivästä! ;D

Rita vietti ystävänpäivää Zorpasen luona, ja porukat sai tuliaisiakin, ei voinut vastustaa vaan mukaan tarttui sakemanni-ovikyltti, hieno sellainen. Onni jäi tuolta reissulta kotiin, ja tää huusholli on (jälleen) tyhjempi, kyllä se vaan noilla ”visiiteillään” aina tyhjän paikan tänne jättää. No, seuraavaan kertaan :)

 

Jk. voisi joskus muistaa kaivella niitä arvosteluja ja naputella esille asti.
 

Jk.2*kuvia kaiveltu puhelimesta, ja lisäilty esille.
 

"Oli autossa cardeja poikittain jala jallai jala jala vei..."

Kyllä sitä aina hiven kerjäämäänkin kykeni, vaikka oli melkoiset "toppausket" edessä ;)