Kuluneella viikolla on sitten urakalla asioitu eläinlääkärissä. Maanantaina aamusta kävi Zola antamassa pari putkea verta ja katsottiin vähän kaikenlaisia arvoja ja etenkin munuais- ja maksa-arvoja. Tuloksia kuultiin tiistaina, jotka kuulostivat erittäinkin hyviltä. Syksyllä pahan munuaisten vajaatoiminta diagnoosin saaneena arvot näyttivät yli kolmin kertaista viitearvoihin nähden. Nyt neljä kuukautta myöhemmin tulokset olivat kuin millä tahansa terveellä koiralla, kaikki arvot olivat parantuneen vähintäänkin huimasti! Lääkärikin sanoi, että kuinka hämmästyttävää, ettei voinut kuvitellakaan noin nopeaa paranemista (tai paranemista ollenkaan, kun huomioi ne syksylliset tulokset) että ei ole kyllä mitään hätää tällä hetkellä. :)

Maanantaina jatkettiin vielä Zolan ja Voten kanssa aamupäivästä matkaa Ouluun. Akuutissa Wickströmin Kaisa kurkki molempien koirien silmiin sekä lisäksi tutki Voden polvet. Zolalla oli pannus-kontrolli, hyvältä näyttivät Zorpasen simmut. Noin vuoden päästä uusi kontrolli, jos ei ennen sitä mitään ilmaannu, toivotaan ettei. Voteliuksen silmiin ja polviin tehtiin virallinen tarkki, tuloksin silmät puhtaat ja polvet 0/0. :)

Tiistaipäivä selvittiinkin ilman eläinlääkärireissuja, mutta heti keskiviikkoiltana se muuttui. Töistä palatessa oli vastassa takajalaton koira. Rita ei päässyt takajaloilleen ollenkaan ilman apuja, ja senkin jälkeen oli takaosaan varaaminen niin ja näin, lanne köyryssä ja askeleet olivat lyhyitä. Ulkona käytiin hihnassa, kaulaliina tukemassa mahan alla, sisälle ja ulos nostettiin. Ensimmäinen asia mikä tajuntaani iski oli, että no niin sama homma kuin tasan vuosi sitten Onnilla. Sillä on mennyt selkä. Ei muuta kuin soittoa luottolääkärillemme. Puolen tunnin päästä kipulääkkeitä hakemaan. Heti tunnin päästä koira oli jo parempana. Hyvillä mielin, tai niin hyvillä mielin kuin tuossa tilanteessa pystyi, nukkumaan. Jossain vaiheessa oltiin kasvattajan kanssa puhelimessa ja käytiin läpi oireita ja kaikki mahdollinen. Loppu viimein tultiin tulokseen ettei kyse ole selästä, täytyy olla jokin sisäelin juttu. Ei selkäoireinen noin nopeasti tuohon kuntoon parane kuin Rita parani. Yö meni hyvin. Koitti torstaiaamu, soitin lääkärillemme että monelta voin Ritan virtsanäytteen kiikuttaa paikalle. Kolmen vartin päästä ja asia selvä. Aamupissalle siis purkin kanssa. Keltaisesta nesteestä purkki puolillaan sovittuun aikaan sovittuun paikkaan. Siinä vielä loppuillan ja yön kuulumisia vaihdettiin ja sovittiin seuraavasta aamusta jolloin saadaan kuulla tulokset. Pääsin kotia ja puolentoista tunnin päästä uudelleen soittoa lääkäriin ja vastaajaan viestiä, etttä ei nyt ole ihan kaikki ok. Koiran maha on ihan turvonnut ja pingoittunut, pieree ja haisee, on alakuloinen, oikein mikään tarjottavakaan ei kelpaa, on kipeän oloinen. Pakko tulla vielä näyttämään koiraa. Tässä vaiheessa kello alkoi jo näyttämään niin paljoa, että työtkin kutsuu. Ei muuta kuin koira mukaan ja tavarat autoon. Oisinko tunteroisen ehtinyt olla töissä, kun elli soitti. Sovittiin että myymälän sulkemisen jälkeen klinikalle, ellei aikasemmin tule mitään äkillistä. Niinpä kuuden jälkeen lähdimme kurvailemaan kohti klinikkaa. Siellä koiraa tutkittiin pöydällä ja lattialla, liikuteltiin ees ja taas, kopeloitiin ja venyteltiin. Rita oli päivän aikana alkanut ontumaan ihmellisesti vuoroin mitäkin jalkaa, ei siis ollut täysin selvää mikä paikka jumittaa ja mikä jalka ontuu. Niin ja koirahan oli kuitenkin toipunut jo siihen pisteeseen, että jalat kantoi ja ylöskin päästiin ilman apuja. Klinikalla mitattiin kuume ja lämpöähän sillä oli. Tyhjennettiin anaalirauhaset ja otatin pari putkea verta, halusin laajan veren kuvan. Kopeloitaessa ja venytellessä koira ei inahtanutkaan, mitään kohtaa elimistössään ei aristanut. Villejä veikkauksia vaan nakkelin ontumiselle. Kipulääkepiikkiä pistettiin, olihan se selvästi kuitenkin kipeä ja ab-kuurin sai, kun kuumetta mittari näytti. Ei muuta kuin kotia odotteleen taas seuraavaa päivää ja virtsa- ja verikoetuloksia. Perjantaiaamuna kuulinkin, että pissanäytteessä selvä bakteerikasvu eli kustulehdus. Kaikki veriarvot ok, hieno homma. :)

Perjantaina töihin mennessä Rita mukanani, sanoi työkaverikin, että sieltähän tullaan aivan eri meiningillä kuin mitä illalla lähdettiin. Niinpä, ei ollut eilisestä kipiästä koirasta tietoakaan. Torstain jälkeen ei ole koira sen koommin ontunut kuin ollut kipiäkään. Nyt saattaa moni ihmetellä, että kuinka ei ole muka aiemmin kustulehduksen oireita huomannut. No kun ei tuo koira ole oireillut oikein mitenkään. Meillä ei olla aikasemmin em. tulehduksia liiemmin sairasteltu, joskus vuosia sitten on ollut yksi. Oireina silloin oli melkein jatkuva pikku pissojen tekemisen tarve, nyt ei mitään aiempaa varoitusta ennen noin kipeäksi menemistä. Nyt on onneksi lääkkeet ja koira jälleen oma terve itsensä. Kyllähän se säikäytti pahemman kerran. Itku oli kurkussa jo useammin kuin kerran ja ajatus tuon koiran jo pois menemisestä, mutta se ajatus tuntui kuitenkin jotenkin niin kaukaiselta. Työkaveri se sanoikin, että mä lellin sitä ihan kuin kuolevaa koiraa, kun Rita shoppaili ;) torstain ja perjantain aikana itselleen uuden Hurtta-talvimanttelin, villapaidan, uuden nahkahihnan (pinkin), uuden keraamisen pienen sievän niin nätin juomakupin (vaaleanpunaruskean), Ritalle pinkkiä, vaaleanpunaista ja ois se varmasti halunnut itelle sellasen vaaleanpunaisen ”uniapinan”vrt. vähän kuin vauvan unilelu, (lähde). Ehkä se saa sen apinansa sitten huomenna. ;) Liki kymmenen vuotta on aika pitkä taival yhteistä elämää, niihin aikoihin mahtuu yhteisiä kokemuksia laaja skaala kaikenlaista. Rita, koira joka on ollut aika monessa elämänvaiheessa mukana. Koira jonka ei alunperin pitänyt edes tulla mulle ollenkaan, mutta elämä päätti toisin. Se on semmonen mamman rakas räkyttäjä, lellarimuori, nuorekas sellainen. ;)