Uuden vuoden kunniaksi uusittua ulkoasua ja samalla hienoista pienoista säätöä vähän sinne ja tänne mm. linkkilistaan. Meinannut jäädä blogipäivitykset vähän unholaan ja muiden touhujen varjoon. Mutta joskohan tämä tästä jälleen kevättä myöten aktivoituisi.

Vuosikin se on tosiaan vaihtunut sitten viime päivitysten, tai pikemminkin ilmoitusten.

Mitä sitä sitten kaikkea vuonna 2011 tapahtui?

Vuosi alkoi varsin synkissä merkeissä, kun vanhempieni luona asustavalla Onnilla petti yhden yön aikana takaosa täysin. Mäyräkoirahalvaukseksikin sitä voinee kutsua. Nyt tasan vuoden myöhemmin koira on toipunut lähes täysin, jopa niin täysin, että näyttelykehät on meillä mielessä. :)

Voitto korkkasi vuosi sitten tammikuussa Kajaanin KV-näyttelyssä viralliset luokat. Voitto olikin kaikista eniten koirista esillä viime vuonna. Näyttelykäyntejä kertyi kaikkiaan 10, ilmoitettuja näyttelyitä oli kuitenkin vähän reilut 10, mutta kahdeksassa kotimaan näyttelyssä käytiin ja heinäkuussa Voitto matkasi kasvattajansa mukana Pariisiin, Maailmanvoittaja- ja Ranskan Voittajanäyttelyihin. Sieltä kotiintuomisina oli sekä Maailman juniorivoittaja- että Ranskan juniorivoittaja 2011 tittelit. :) Ehti se hienosti kotimaan 3 Sertiä sekä yhden varasellaisen kerätä. Muutapa Voden kanssa ei harrasteltukaan, näyttelykehien kiertämisiin keskittyi lähinnä meidän harrastukset.

Unto kävi kolmessa näyttelyssä. Joista hienoimpina Corgien erikoisnäyttely Lohjalla lokakuussa, tuloksena Val Eri3 Sa Pu3 - 60 uroksen joukosta!  Niin ja Unton ja Femman lapset syntyivät helmikuussa! Kivan näköisiä pikku cardien alkuja syntyi yhden uroksen ja viiden nartun verran. :) 

Rita kävi yhdessä näyttelyssä, Kajaanissa 8.1.2011 ollen Pn4 ja Vsp-veteraani. Myös Rinja kävi yhdessä näyttelyssä - samaisessa Kajaanin näyttelyssä, saaden ensimmäisen Eri-nauhansa. Jos sitä tänä vuonna ryhdistäytyisi ja kuskaisi noita tyttösiäkin useammin kehään.

Kesäkuussa Juhannuksen tietämillä meidän lauma kasvoi yhdellä uudella nelijalkaisella, kun meille lensi Helsingistä maine coon kolli Sai, virallisemmin Satyricoons Filemon. 

Syksyllä saimmekin taas vuorostaan huonoja uutisia eläinlääkäriltä, kun Zolan äkillinen pitkittynyt ripuli sai diagnoosin - paha munuaisten vajaatoiminta. Tällä hetkellä koira on lääkeruualla ja kontrolliverikokeet kohta. Oma iloinen pirteä itsensä se on ollut koko ajan. Zolalle sitä sattuu ja tapahtuu, marraskuussa sen pää oli aika hurjan näköinen juostuaan naapurin kissan perässä liukkaalla päin aitaa. Oikea puoli koiran naamasta turposi niin, että sivuprofiililta olisi mennyt bullterrierin päästä. Lääkekuuri tepsi ja auttoi, kuume ja turvotus lähtivät laskuun. Kokonaisuudessaan kesti n. 3 viikkoa, että pään, kuonon ja silmäkulman turvotus oli poissa ja muistona tuosta kaikesta vain pienoin arpi ja karvaton kohta silmäkulmassa. Vajaan viikon päästä meillä onkin jälleen pannuskontrolli Oulussa.

Jokohan tuossa tuli tärkeimmät tiivisteltyä vuodelta 2011.

Tänä vuonna me jätettiin suosiolla Kajaani väliin, kun tuntu tuo loppuvuosikin niin laiskanpulskeasti menevän näyttelyiden suhteen, koiria kyllä tuli ilmoitettua näyttelyihin, mutta niin ne vaan jäi tärkeimpien asioiden varjoon ;)

Kajaanissa oli esillä kuitenkin Unton tytär Helka, Big-Wood´s No Doubt, hienosti PN2 Vara-Sert ja ROP-Juniori!! Hienoa ja Onnea Päivi ja Helka!! :) Niin ja Helkan sisko ja näin ollen myöskin Unton tytär hänkin, Mint, Big-Wood´s North Troll Girl, kipaisi joulukuussa Messarissa Voittaja näyttelyssä pokaamassa itselleen Suomen Juniori Voittaja -tittelin sekä osallistumisoikeuden Cruftsin näyttelyyn maaliskuussa, jonne myös kuulemma osallistuu. :)


kuva JoFli

Mint myös lähti kotimatkalle, rodun kotimaahan heti Messarin jälkeen. Siellä Mint osallistui heti menonsa jälkeen ensimmäiseen sekä tällä hetkellä ainoaan näyttelyynsä ja sai osallistumisoikeuden myöskin sieltä em. näyttelyyn. Hieno tyttö, maailmanvalloittaja! ♥

Olikohan tässä nyt yhdelle iltaa riittämiin.

Me kiitämme kaikkia ystäviä ja tuttavia, erityiskiitoksin koirieni kasvattajia -ilman teitä moni asia olisi jäänyt toteuttamatta - kuluneesta vuodesta ja toivotamme vielä hyvää alkanutta vuotta kaikille!